sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Hej kaikki. Pitkästä aikaa päätin taas vähän kirjoitella kuulumisia!

Tosiaan postauksia en ole viitsinyt tehdä, koska en edelleenkään saa kuva- tai videomateriaalia kovinkaan usein. Osittain myös oma laiskuus ja haluttomuus on vaikuttanut asiaan.

Kokkolan kisojen jälkeen oltiin joukkuemestaruuksissa Ylistarossa 9.8. Ikinä ei ole Ylistarossa mennyt hyvin, mutta nyt meni. 
   Ekaksi minun olisi pitänyt mennä se joukkueluokka, joka oli se 100. Mutta meidän joukkueenjäsen hylättiin jo ysikympissä, niin vaihdettiin luokka sitten kymppiin. Radalla oli kaikenlaisia pelottavia erikoisesteitä, mutta itsessään rata ei ollut kovinkaan vaikea.
   Alku ei vaikuttanut kovin lupaavalta, menin putoamaan Figolta verkassa, ristikolla. Ristikon alla oli pieni vesimatto, jonka figo sitten huomasi ja veti liinat kiinni ihan yllättäen! Hyvä minä, todellinen esteratsastaja. Tuossa tilanteessa en tiennyt pitäisikö nauraa vai hävetä. Mutta seuraavalla kerralla mentiinkin sitten aika ilmavasti yli ja koko loppuverkka meni hyvin. 
   Radalla Figo oli aika hyvä, se ei oikeastaan kytännyt oikein mitään, kun sain tuettua jalalla hyvin. Virhepisteetön suoritus tuli ja päästiin erilliseen uusintaan! Uusinta oli ihan kiva, suunnittelin muutamat vähän lyhyemmät tiet. Rata ei sitten mennytkään niin hyvin, yhdelle pystylle kielto kun tulin vähän liian vinoon ja yhdellä okserilla otettiin puomi mukaan kun oli ihan paska lähestyminen. Mutta oli radalla hyviäkin pätkiä joihin sai olla tyytyväinen.

Myratin ykkösjoukkue voitti sitten joukkuemestaruus kultaa, jee!


Sitten oli vielä se 120. Verkka ja rata meni hyvin, ekaa kertaa saatiin 0vp tulos 120-luokasta! Fiilis oli tosi hyvä radan jälkeen, jotenkin se ratsastus oli niin helppoa siinä radalla eikä mitään sähläämistä. Oltiin toiset ei-sijoittuneet.

Paita....:D


Näiden kisojen jälkeen olikin Tuurin kisat jotka olivat 15.-17.8. En nyt jaksa selittää kaikista neljästä radasta kauhean pitkästi, mutta yleisesti ottaen ei mennyt ihan niin hyvin. Perjantaina 115-luokassa otettiin yksi turha puomi ja todella tyhmä kielto + yliaikaa. Ja 125-luokassa päästiin jopa esteelle numero 4....:D Päätettiin sitten jälki-ilmoittautua lauantaille 110 & 120 luokkiin. Kympin rata meni tosi huonosti, mikään paikka ei tuntunut osuvan, heppa kyllä hyppäsi ihmeen hyvin välittämättä kuskin mokailuista. Otettiin kumminkin yksi puomi mukaan. 120 oli junnucup ja se meni jo paljon paremmin, se muistutti jo vähän ratsastusta! Kumminkin, yksi kielto tuli arviointivirheen vuoksi. Pyysin hevosta vähän liikaa eteen yhdellä suhteutetulla ja sitten ei ihan paikka osunut. Mutta olin kumminkin tyytyväinen, koska ei ollut ihan helpoimmasta päästä tuo rata. Oikeastaan vain voittaja sai ainoan virhepisteettömän suorituksen. 

Pe 125-luokka (c) Maija Alasalmi

La junnucup (c) Maija Alasalmi







Kuvat (c) Enna Kujansuu





Nyt ei olla käyty missään kisoissa, ollaan vain treenattu. Hyvin on mennyt! Tällä viikolla oltiin torstaina Matti Sorvarin rataharjoituksissa ja Figo oli tosi kiva hypätä. 







Ei tosiaankaan hypätty kovin isoa, kuten kuvista näkee. Kuvat (c) Krista V

Nyt olen ottanut itseäni niskasta kiinni ja yrittänyt panostaa sileän ratsastukseenkin. Päätin, että joka päivä käytän nyt sellaista muovijuttua, (ok emmä tiä sen nimee haha) joka laitetaan selän taakse ja joka pitää kädet ja asennon oikein. Tänään ainakin Figo tuntui hyvältä ratsastaa kun käytin tuota! Toivotaan että saataisiin mun könötys nyt vihdoinkin kitkettyä pois. 

Poistin muuten Parona ja Kerttu osiot, koska haluan kirjoittaa oikeastaan enää vain Figosta. Sanon kumminkin sen, että Paronaa ratsastaa nykyään enemmän siskoni, joka on käynyt sillä jo muutamia koulu- ja estekisoja. Heillä on mennyt tosi hyvin, viikonloppuna menivät 80 & 90 luokat puhtaasti :-) 

Seuraavat kisat ovat lauantaina Ylistarossa. Menen vain junnujen aluemestaruusluokan, joka on 110+115. Kisoja ennen on Kari Nevalan estetreenit torstaina! Katsotaan jos saisi materiaalia sieltä. 

Osaako muuten joku neuvoa miten tuohon sivuun saa sen esittelyn itsestään? Ja haluaisin myös laittaa sosiaaliset mediat tuohon sivulle myös, että olisi ihan kiva jos joku neuvoisi!






tiistai 15. heinäkuuta 2014

Kokkolan kisat

Hej.

Oltiin tässä viikonloppuna siellä Kokkolassa, ja täytyy kyllä sanoa että kerrankin meni hyvin!

Lauantaina siis lähdettiin joskus yhdeksältä ajamaan Kokkolaa päin ja perillä olimme ajoissa. Kisapaikka oli tosi kiva, aivan keskustan lähellä. Paikalla oli menossa vasta poniluokkia, joten katseltiin niitä rauhassa. Kun minun luokkani lähestyi, menin laittamaan kisakamat päälle.

Menin siis metrikympin Figolla. Rata oli aika helpohkon tuntuinen ja erikoisesteitäkään ei ollut paljon. Figo oli verkassa vähän laiskan tuntuinen, mutta viimeiset verkkahypyt oli jo aika hyviä. Rata meni myös tosi hyvin, mutta oli vähän sekaannuksia. Nimittäin perusradan toiseksi viimeine este kuulemma putosi, mutta itse en huomannut sitä tai edes kuullut puomin putoavan, joten jatkoin ihan normaalisti. Pääsin uusintaan, koska minulle ei vihelletty perusradan viimeisen esteen jälkeen, koska tuomaritkaan eivät olleet nähneet esteen putoamista...:D Este siis oli jotenkin ovelasti piilossa. Mutta joo, uusinta meni nollilla ja sijoituin 5. Vasta palkintojenjaon jälkeen joku nainen tulee kysymyään, että putosiko mulla! Hyvä siinä vaiheessa enää kysyä, varsinkaan kun ei ollut minun vikani.




Kuvat © Minna H

Mun olisi pitänyt mennä lisäksi 120, mutta pohja oli vähän kova, joten peruttiin se. Figokin oli jo vähän väsynyt kun oli niin kuuma. Hoidettiin heppa pois, jätettiin se javoille ja lähdettiin hotelliin. Hotelli oli ihan kiva, mutta meidän huone oli ihan liian pieni. Käytiin vielä illalla kävelyttämässä hevonen ja ruokkimassa.

Sunnuntaina sitten sain odottaa aika kauan, koska kisat etenivät tosi hitaasti. Katselin siinä ponigp:tä ja ajattelin että jos ponit pääsee 125 nollilla niin on meidänkin nyt pakko päästä kunnon tuloksella 120. Mutta ensiksi siis oli taas kympin luokka. Se meni tosi hyvin, tällä kertaa "virallisesti" nollana. Oltiin harmittavasti ensimmäisiä ei-sijoittuneita, mutta ei se mitään.


Kuvat © Lotta K



Sitten vielä 120. En muuten muistanut, että kisassa on kaksi 120-luokkaa (normaali ja amatöörisarja) ja tietenkin amatööriluokka oli ensin. Olin vissiin vähän innokkaalla päällä, kun menin senkin radan kävelemään. Vasta verkassa tajusin että hetkinen, enhän mä edes ole tässä luokassa. Hups. Odoteltiin sitten vaan.

Onneksi amatööriluokassa oli vain vähän osallistujia, niin siinä ei mennyt kauaa. Sitten vain kävelemään omaa rataa. Radassa oli muutamia hankalia kohtia, mutta ei mitenkään mahdottomasti. Kolmoissarjakin oli. En ottanut nyt mitään paineita, koska hevonen oli hypännyt hyvin edelliset luokat.

En verkannut paljon, pari hyppyä vain. Sitten vain radalle. Ykköselle ja kakkoselle hyvin, kolmosella otettiin semmoinen hipaisupuomi. Loppurata menikin sitten hyvin ja puhtaasti! Kerrankin musta tuntui, että voin vain ratsastaa rauhassa ja keskittyä, kun edellisissä kisoissa olen joutunut vahtimaan että hevonen edes menee esteistä yli. Kolme sijoittui tässä luokassa, oltiin neljänsiä...:D Niin mun tuuria. Mutta ei siinä, tyytyväisiä oltiin, koska tuo oli ehkä paras 120 rata mitä olen mennyt. Kaksipäiväiset kisat sopii mielestäni meille paremmin, kun hevonen kumminkin saa tottua vieraaseen paikkaan kauemmin.

Pakattiin tavarat ja hevonen autoon, sitten vain kotia kohti.

Harmi kun ei otettu ollenkaan videoita, kun unohdettiin taas kuvausvälineet kotiin. Laitan varmaan lisää kuvia ensi postaukseen, kun tässä on vain 110-luokista kuvia.






keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Finally

Vihdoinkin pääsee taas kirjoittamaan kuulumisia! Syynä tähän taukoon oli meidän koneiden toimimattomuus, enkä halunnut kumminkaan millään tabletilla/kännykällä ruveta väsäämään mitään kämäistä postausta. Mutta joo, outoa käytää konetta kuukauden tauon jälkeen!

Ollaan oltu nyt muutamissa kisoissa, jotka ovat menneet kyllä ihan päin sanonko mitä...:D 8.6 oltiin Luvialla kisoissa, siellä tuli 110 hyl ja 120 9vp. Kahteenkymppiin olin ihan tyytyväinen, siinä tuli yksi kielto ja muut virheet olivat aikavirheitä. Seuraavat kisat olivat kotikisat 28.6. Niiden olisin halunnut menevän hyvin, mutta ei. Menin kolmella hevosella, Mangolla, Paronalla ja Figolla. Mangon kanssa menin 75&85 luokat. Ekassa luokassa yksi kielto ja toisessa puhdas rata ja sijoitus! Mango yllätti ihan täysin, koska se hyppäsi kaikki erikoisesteet mukisematta ja se hyppäsi jotenkin tosi ilmavasti, että kyllä sillä vielä enemmän kapasiteettia on. 
   Paronalla menin pelkän 105 luokan. Verkassa Parona oli tosi hyvä, mutta sitten radalla heti eka este alas ja toiselle kielto...siinä vaiheessa alkoi jo vähän ärsyttää. Mutta loppurata mentiinkin sitten hyvin. Paronalla nyt ei kumminkaankaan ole menty ainakaan pariin vuoteen metriä isompaa luokkaa kisoissa, joten ihan tyytyväinen olin.
   Sitten vielä Figo. Menin sillä 115. Se oli myös verkassa tosi kiva, mutta menin sitten senkin pilaamaan radalla. En tajua mitä tein sielä selässä, mutta säädin koko ajan jotain! Olisi pitänyt ottaa ihan rauhassa, mutta ei. Säätämisen vuoksi otettiin kakkonen ja kolmonen alas ja vielä viimeiselle kielto. Voi että, varmaan vuosisadan huonoin rata minulta. Olisi kyllä pitänyt mennä verkkaluokaksi se 105, koska yleensä sitten Figo keskittyy paremmin toisella radalla.

Olin ennen kotikisoja Henrik Ehnroothin kaksipäiväisessä valmennuksessa. Viimeksi olin Hencan valmennuksessa n. 2 vuotta sitten. Kehitystä oli ainakin tapahtunut, kuulemma :D Mutta niin, ekana päivänä tehtiin enemmän teknisiä tehtäviä, jotka menivät ihan ok, paremminkin olisi voinut mennä. Toisena päivänä sitten rataa, joka meni hyvin. Suosittelen kyllä Henccaa!

Oltiin 3 päivää sitte Kurikassa seurakisoissa, ihan vain että saisin Figolla hyvät radat. Menin vähän pienemmät luokat nyt, 100 & 110. Paronakin tuli mukaan mutta tällä kertaa en ratsastanut minä, vaan siskoni. Sisko meni Paronalla 80 & 90 luokat, jotka kummatkin meni puhtaasti ja ysikympistä vielä sijoitus! 

Itsellä meni radat myös ihan hyvin, metristä puhdas ihan ok rata. Kymppi meni mielestäni paremmin, vaikka uusinnan viimeinen putosi, mutta itselle jäi parempi fiilis tästä radasta. Ja ottaen huomioon että siellä oli järkyttävän kuuma ja pohja ei ollut mistään parhaimmasta päästä niin hevonen hyppäsi hyvin. Tästä on hyvä jatkaa Kokkolan kisoihin. Menemme sinne kahdeksi päiväksi, kumpanakin päivänä 110 & 120. Ne ovat siis tänä viikonloppuna.

Vielä vähän valmentajajuttuja. Ollaan vaihtamassa valmentajaa, kokeillaan nyt Joonas Orannan valmennusta, joka järjestetään Kankaanpäässä. Jos jollakin on kokemuksia kyseisestä henkilöstä, niin voi kertoa!

Olisin laittanut tähän postaukseen ratavideoita yms, mutta kaikki ovat tabletilla, joten saatte ne varmaan sitten seuraavaan postaukseen. Laitan sensijaan kisoista kuvia.

Mangon ekat ulkopuoliset kisat.

Tästä korkeudesta siis lähdettiin...


Ja tähän ollaan päästy




Figosta ei ollut oikein kuvia. Jos teillä on jotain mieltä askarrettavia kysymyksiä niin kysykää pois vain!





perjantai 6. kesäkuuta 2014

Moi! Piti kyllä heti kirjoittaa niistä Ylistaron kisoista, mutta se nyt vähän venähti.

Oltiin siis 18.5 Ylistarossa kisoissa Paronalla. En muista sieltä kovin paljon, mutta yritetään.
   Ysikympin rata meni tosi hyvin, mentiin johtoon. Luokan loppupäästä yksi ratsukko oli kuitenkin nopeampi, joten sijoituttiin toisiksi.

Metri ei mennyt sitten niin hyvin. Alkurata meni ihan ok, mutta aloin puskemaan 6.esteelle ihan liikaa, toivoen että hevonen hyppäisi kauempaa. Eihän Pansku sitten hypännyt, mentiin esteestä kirjaimellisesti läpi, kaadettiin se kokonaan :D Tein siinä sitten vielä ympyrän, joten minulla oli siinä vaiheessa jo 8vp. Perusradan viimeisellä esteellä en nähnyt mitään paikkaa -> jätin hevosen yksin -> kielto. Eli hylätty tuli! Tulipahan tämmöinenkin reissu koettua Paronankin kanssa. Mutta joo, aina ei onnistu.

Hyppäsin Panskulla noin viikon päästä kisoista, halusin katsoa että kai se hyppää normaalisti. Hevonen hyppäsi ihan normaalisti, ei otettu kauheasti hyppyjä kun oli niin kuumakin.

Figoa ja Kerttuakin olen liikutellut nyt. Kertulla olen käynyt noin 3 kertaa viikossa selässä  tekemässä käynti ja -ravityöskentelyä. Muuten se onkin liikkunut ihan kävelytyksellä. Figoa olen mennyt ihan normaalisti, heppa on toiminut ihan ok. Löysin Figon koulusatulankin, jota kokeilin ja hevonen toimi tosi kivasti! Ensimmäinen koulusatula, missä minäkin tykään istua.
   Sunnuntaina hyppäsin Figolla vähän, ihan hyvin meni. Mentiin rataa, joka ei ollut kuin vain 100-110 korkea. Harjoittelin siis noihin Luvian kisoihin. Oli vähän vaikeuksia saada kyytiä tuonne kisoihin, koska omat porukat ei pysty viemään sinne, joten mun pitää mennä huomenna Myrkkyyn yöksi hevosen kanssa ja siitä sitten aamulla valmentajan kyydissä Luvialle. Noh, hyvä että edes pääsen sinne!

Niinjoo, kesälomakin on alkanut. Eka vuosi selvitty lukiosta! Todistus oli kyllä aika huono, mutta ensi vuonna sitten kunnon panostus! Oon nyt alkanut paljon reippaammaksi, koska olen herännyt joka päivä klo 9-10, joka on mulle jo saavutus. Muttajoo, olen tässä lähipäivinä oikeastaan vain treenannut, putsannut varusteita, (haha mulla tuli kauhee putsausinto) tehnyt muita kotitöitä ja eilen pesin kaikki mun heppojen huovat! Olenpas ollut ahkera, pitäis ehtiä vielä rentoutua jossain välissä.

Ylistaro 18.5


Sitten vielä tavoitteista. Olin laittanut Figolla tavoitteeksi 110-luokat, mutta se tavoite ylitettiin aikoja sitten :D Uusi tavoite on päästä hyppimään 125-luokkia ja päästä menemään halli-sm. Toivotaan parasta!


Heh, tulipas tästä postauksesta sekava, jouduin muokkamaan tätä ihan sairaan paljon kun olin aloittanut tämän kirjoittamisen jo kauan aikaa sitten.

Instagram: joonakoivisto97 (päivittelen aktiivisemmin)

lauantai 17. toukokuuta 2014

Kari Nevalan valmennus 16.-17.5

Moi!

Oltiin eilen ja tänään Nevalan estevalmennuksissa. Sää suosi kumpanakin päivänä. Perjantaista ei ole materiaalia, mutta lauantaista onneksi sain kuvia.

Perjantaina Figo hyppäsi oikein kivasti. Ei hypätty kovin paljon, tultiin ensin yksittäistä estettä, jonka jälkeen lyhyitä radanpätkiä ja sitten lyhyt rata. Esteet olivat aika eri kokoisia, jotain 100-120 taisivat olla. Tultiin lopuksi yhtä pysty-pysty-linjaa, jossa piti saada 4 askelta väliin, viimeistä pystyä korotettiin lopuksi sitten niin, että se oli reilu 135. Hevonen hyppäsi senkin ongelmitta.

Sitten lauantai. Nyt tultiin vähän pidempää rataa. Harjoiteltiin myös pitkää vettä! Esteet olivat 110-120 korkuisia. Figo hyppäsi kaikki tosi hyvin, jopa veden, jolle tuli kyllä aika ilmava pomppu :D Tyytyväisiä oltiin!









Ekaksi oli tarkoitus mennä Figolla Ylistaroon, mutta päätettiin mieluummin mennä tuonne valmennukseen sillä, joten Parona pääsee kisaamaan! Mennään 90&100, toivottavasti pansku toimii yhtä hyvin pihalla kuin hallissakin.















maanantai 12. toukokuuta 2014

Laakso 11.5

Eilen siis lähdettiin Helsinkiin Laaksolle. Herätys soi klo 5.10! Ihme kyllä olin tosi virkeä herätessä. Matkaan siis lähdettiin pelkällä Figolla. Matkalla otettiin yksi kaveri kyytiin Hämeenkyröstä, eipähän ollut enää tylsää autossa.

Kisapaikalla oltiin ajoissa, koska oli menossa vasta kansallinen 110. Katsottiin hetken luokkaa, ja sitten pian mentiin valmistautumaan 115-luokan radankävelyyn. Rata oli aika helppo, tai ei ainakaan mikään kovin haastava. Erikoisesteitäkään ei ollut. Verkassa Figo oli ihan hyvä, vähän kyllä ihmetteli kaikkea. Rata ei sitten mennytkään niin hyvin. Radalla kaikki oli hepan mielestä niin jännää! Ykkönen mentiin hyvin, mutta sitten otettiin kielto varmaan radan pienimmälle pystylle. Figo ei kytännyt estettä, mutta kyttäsi kyllä sen takana olevia pelottavia asioita, tässä tapauksessa katsomoa/verkkaa/jotain muuta. Tuo kielto kyllä tuli vähän yllätyksenä, en ehtinyt ollenkaan reagoida siihen. Toisella kertaa mentiin yli, mutta sitten puomi putosi...:D Mitään suurempia virheitä ei sitten tapahtunut, paitsi että tulin 5. esteelle vinosti ja sarjalle liian isolla hypyllä, mutta selvittiin kumminkin. Otettiin vielä viimeinen pysty alas, koska tultiin vähän lähelle. Saatiin vielä pari aikavirhettä, joten tulos oli 14vp! Ei ihan meidän parhaimpia tuloksia...

Sitten vielä 120-luokka. Verkassa Figo hyppäsi hyvin, en verkannut kovin paljon. Radalla heppa taas kyttäsi ihan kaikkea, ei kiva. Meidän matka tyssäsi ensimmäiselle esteelle, joka oli okseri, jossa oli valkoinen "laatikko" alla. Ensimmäisellä yrityksellä laitoin pohkeet kiinni ja näpäytin pienesti raippaa, mutta se ei auttanut asiaa kyllä yhtään. Kielto tuli taas vähän yllättäen, joten putosin kaulalle. Onneksi pääsin kumminkin satulaan nopeasti. Uusi lähestyminen ja tällä kertaa vähän enemmän raippaa ja pohkeita, mutta ei. Tultiin kyllä vähän lähelle estettä, mutta hevonen olisi kyllä voinut hypätä siitä! No, ei voi mitään. Otin vielä pari hyppyä verkassa okserille, heppa hyppäsi hienosti. Siihen oli hyvä lopettaa.

Kyllä vähän harmitti ajaa sen melkein 5 tuntia kisoihin, ja sitten kun meni vielä niin huonosti! Mutta kyllä ymmärsin itsekin, että ekoissa ulkokisoissa ei mene välttämättä ihan täydellisesti. Ja sitten kun on vielä kokonaan uusi paikka ja enemmän häiriötekijöitä, niin pakostihan siinä rupeaa vähän heppaa jännittämään. En siis ollut hevoselle mitenkään katkera, tarvitaan vain enemmän rutiinia! Muuten mulla olikin ihan kiva päivä, ainakin hyvä seura oli :D







Seuraavat kisat ovat sunnuntaina Ylistarossa. Toivotaan nyt, että siellä menisi paremmin, vaikka Ylistaro on mulle epäonnen paikka! Pitää vähän katsoa, että otetaanko Parona myös hyppäämään.


perjantai 9. toukokuuta 2014

Aattelin nyt postata, vaikka ei mulla mitään erityistä kerrottavaa olekaan.

Ratsastin sunnuntaina Figolla aika kevyesti. Kentällä annoin sen mennä pitkässä muodossa ja mentiin sitten vielä vähän kavaletteja ja puomejakin. Sen jälkeen vielä pellolle vähän päästelemään! Hevonen kyllä tykkäsi.


minne mä katon....:D

Krista ja Armikin olivat pellolla

Figon jälkeen menin ratsastamaan Bemua. Bemu on pieni hevonen/iso poni(?), jota pitäisi alkaa vähän ratsastamaan, että sen saisi sitten myytyä. Se oli oikeastaan aika kiva ratsastaa, vaikka se olikin vähän semmoinen sählä. Hyppäsin pari kertaa tosi pienen kavaletin sen kanssa, poni ainakin tuntui tykkäävän.




Kaikki kuvat (c) Krista & Sanni

Paronalla ja Kertulla on ollut vähän rennompaa. Kummallakin oli hieronta alkuviikosta, joten myös sen takia. Kokeiltiin tiistaina Kertulle yhtä satulaa, josta en sitten kyllä yhtään tykännyt ratsastaessa. Eikä se hevosellekkaan tuntunut parhaalta mahdolliselta...:/ Mieluummin sitten vaikka ratsastan ilman satulaa!

Tänään oli kavaletti/estetreeni Figolla. Lyhyesti selitettynä: Keskilinjalla oli kolme kavalettia innarina, siitä 3 laukkaa kahdelle innarille ja niiden jälkeen yksi laukka esteelle. Tunti sujui ihan hyvin. Yleensä Figo ei innostu oikein kavaleteista, mutta nyt se vähän jo oli pirteämpi. 

Huomenna olisi tarkoitus ratsastaa Parona & Kerttu, kävelyttää Figo ja putsata kamat sunnuntain kisoja varten!